
Neuropsykologipalvelut Anu Tolonen
Aikuisten neuropsykologiset tutkimukset ja kuntoutus
Palvelut
NEUROPSYKOLOGINEN TUTKIMUS
Neuropsykologisessa tutkimuksessa selvitetään henkisen toimintakyvyn muutoksia erilaisten neurologisten sairauksien tai tapaturmien, kuten aivovamman, aivoverenkiertohäiriön tai muun sairastumisen jälkeen.
Tutkimuksessa haastatellaan asiakasta ja yleensä myös läheistä ja arvioidaan vireyden säätelyä sekä tunne-elämän ja käyttäytymisen muutoksia. Erilaisilla tutkimustehtävillä arvioidaan tiedonkäsittelyä, kuten tarkkaavaisuutta, muistia ja oppimista sekä kielellisiä toimintoja.
Neuropsykologisella tutkimuksella arvioidaan esimerkiksi työ- ja toimintakykyä, ajokykyä sekä kuntoutuksen tarvetta. Tapaamiskertoja on yleensä 1–3, ja tutkimukseen tullaan lääkärin lähetteellä.
NEUROPSYKOLOGINEN KUNTOUTUS
Neuropsykologisessa kuntoutuksessa opitaan ymmärtämään, mitä aivojen muutos merkitsee, miten sen oireet ilmenevät käytännössä ja suunnitellaan oireiden hallinta- ja kompensointikeinoja.
Esimerkiksi aivovamma voi aiheuttaa monenlaisia oireita, kuten väsyvyyttä ja vireyden säätelyn häiriöitä, tiedonkäsittelyn ongelmia kuten muistin ja keskittymisen vaikeuksia sekä tunne-elämän ja käyttäytymisen säätelyn muutoksia.
Kuntoutuksen tavoitteena on lievittää ja hoitaa oireita sekä parantaa kokonaisvaltaisesti toiminta- ja työkykyä, henkistä hyvinvointia ja ihmissuhteissa selviytymistä.
Neuropsykologi ohjaa yleensä myös läheisiä asiakkaan muuttuneen toimintakyvyn ymmärtämisessä ja tukemisessa sekä toimii tarvittaessa ammatillisen kuntoutuksen tukena.
TYÖNOHJAUS JA LUENNOT
Työnohjauspalveluita ja neuropsykologian alan luentoja järjestetään sopimuksen mukaan.
YHTEYSTIEDOT
Vastaanottoni osoite:
Iso Roobertinkatu 10 A 7
00120 Helsinki
Kuntoutuksen voi toteuttaa myös etäyhteydellä.
Toimitilan sisäänkäynnin eteen pääsee invataksilla, kyseessä on kävelykatu. Talossa on hissi ja toimitilassa tilava wc.
Tavoitat minut sähköpostilla
anu.tolonen (at) outlook.com
Puhelin: 0400 885 383
Asiakaspaikkoja on tällä hetkellä vapaana.
Y-tunnus 2378169-8
Neuropsykologipalvelut Anu Tolonen Oy
Taustaani
Koulutukseltani olen neuropsykologian erikoispsykologi ja psykologian lisensiaatti. Minulla on työnohjaajapätevyys, Kelan vaativan erityistason pätevyys ja Kelan vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen sopimus. Kuntoutukseen maksaa yleensä vakuutusyhtiö, hyvinvointialue tai Kela joko harkinnanvaraisena tai vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena. Kuntoutusta voi toteuttaa vastaanotollani Helsingissä ja myös kuvapuheluna etäkuntoutuksena.